sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Näyttelydebyytti

Lauantaina suuntasimme Nuutin siskojen Pennin ja Piran kanssa Lohjalle pentunäyttelyyn. Nuutin Rocky-veljen jouduttua tassuhaavan takia jäämään pois näyttelystä, oli Nuuti ainoa uros 5-7kk pennuissa.

Tuomarina oli Tarja Löfman ja Nuutin arvostelu oli seuraavanlainen:
"Mittasuht. tyypillinen uros pentu, hyvä purenta, hyvät pään mittasuhteet kuono/kallo, mutta kallo saa vielä täyttyä, hyvin kulm. edestä. Tällä hetkellä hieman takakorkea, jättää mielellään takaraajat rungon alle, voisi liikkua pidemmällä askeleella, hieman ylpeä hännästään, iloinen käytös."

Tuomari pyysi Nuutia juoksemaan useamman kerran, ja totesi lopuksi ettei voi antaa kp:ta, koska askellus oli liian lyhyttä. Tuloksena siis PEN1.

Kaikilla sisaruksilla meni oikein mukavasti, vaikkei kellekkään huikeaa menestystä tullutkaan. Siitä huolimatta että jäätiin ilman suurensuurta menestystä, olin Nuutin näyttelydebyyttiin oikein tyytyväinen. Nuuti oli kehässä reipas eikä jänskäillyt tuomaria, niinkuin osasin odottaakin. Seisoa Nuuti jaksoi ihan mukavasti, tosin kuten arvostelussakin sanotaan eivät takajalat kovin hyvin asettuneet. Mutta käytös oli iloista, ja sehän se on pääasia :)

Esiintymisten jälkeen sisarukset pääsivät vielä läheiseen metsään peuhaamaan keskenään ja hauskaahan noilla näytti olevan :)

Seuraava näyttelykerta olisi taas Lohjalla 25.2. Sitä varten voisi harjoitella juoksutusta, jos vaikka saisin tuon liikkumaan pidemmällä askeleella, niin voitaisiin se kp:kin sitten ihan mieluusti ottaa ;)

Näin edustavalta tuo komistus näytti tänään




3 kommenttia:

  1. Jos saatais vähän isompi kehä, niin sekin saattais auttaa ;) Ei vaan, kyllä mekin NYT treenataan (niin varmaan, kaikkee muuta ainakin....) oikeesti!

    VastaaPoista
  2. Onnea näyttelydebyytistä! Vähänkö ihanasti sanottu tuo "hieman ylpeä hännästään" :D. Poitsulla on upea turkki jo! Muutenkin tosi komea nuori mies :)

    VastaaPoista
  3. Sanna: Niimpä, turha oikeestaan treenata kun kehän koostahan se vaan on kiinni ;) Meilläkin olis tarkoitus oikeesti harjoitella, mutta eikös muutamatkin juoksutukset jo näyttelytreeneiksi lasketa :)

    Taina: Kiitti, hengissä selvittiin siitäkin :)
    Juu häntä-kommentti oli hauska, itse en kyllä huomannut kuinka häntä ylhäällä paineltiin, mutta eikai sitä komeaa häntää viitsi alhaallakaan pitää :D

    VastaaPoista