sunnuntai 27. marraskuuta 2011

12,4 kiloa ja 44 senttiä


Torstaina taas tokoiltiin Nuutin kanssa pentukoulussa, jossa aiheena tällä kertaa luoksetulo. Tähän asti ollaan harjoiteltu eteentulemista ainoastaan läheltä, mutta sen sujuessa jo hyvin kokeiltiin nyt myös kauempaakin. Hetken Nuuti epäröi mitähän tässä pitäisi tehdä, kun käsky tuleekin tavallista kauempaa, mutta pienen miettimisen jälkeen pinkoi hienosti eteeni, tuli tiivisti ja suoraan. Näköjään tuo tulee vielä parempaan asentoon, kun välimatkaa on enemmän. Ehtii hyvin suoristamaan itsensä :) Pari kertaa myös koitettiin edestä perusasentoon siirtymistä, siirtyy hyvin kun namilla vähän vinkkaa minne suuntaan pitäisi lähteä. Otettiin Nuutin kanssa kentällä myös peruutuksia ja seuraamista. Tällä kertaa odottelut menivät jo huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Muutaman kerran turhautunut Nuuti vingahteli, mutta aikas hyvin malttoi jo ihan vain odottaakkin.
Lauantaina Nuutia kävivät moikkaamassa Penni-sisko ja Manta-äiskä. Nuuti telmi itsensä väsyksiin Pennin kanssa :)

Tänään koitettiin harjoitella paikalla seisomista, jos vaikka vielä olisi toivoa saada Nuuti edes hetken verran seisomaan paikallaan 10.12 olevassa mätsärissä. Muuten ei olla harjoiteltu mitään uusia juttuja. Tosin kävelyillä ollaan koitettu kulkea enemmän ihmisten ilmoilla, vastaantulijoita täällä maalla kun niin kovin harvoin näkee ja Nuuti näyttää olevan menettäneen kaikki käytöstapansa kun ihmisiä tai koiria ilmaantuu näkösälle. Parin viikon sisään napero on alkanut haukkumaan kovin monelle vastaantulevalle. Oiei! Toivottavasti tämä johtuisi vain jostain mörkö-kaudesta ja olisi ohimenevää. Paikoissa missä väkeä on enemmän, kuten kauppojen pihoissa, treenikentällä tai keskustassa ei tätä ongelmaa ole ollenkaan. Pientä hassua ilmeisesti ihmetyttävät nämä yhtäkkiä meidän hiljaiselle lenkkireitille eksyneet tapaukset.
Ikää Nuutilla nyt 20 viikkoa ja painoa punnittiin juuri olevan 12,4kg ja korkeutta noin 44cm. Isolta tuo pupsi jo näytti Penni-siskoonsa verrattuna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti