perjantai 18. marraskuuta 2011

Ohjatut treenit

Eilen meillä oli piiitkästä aikaa ohjatut tokotreenit Nuutin kanssa. Treenit on olleet nyt useamman kerran peruttu ja kerta missattiin töiden takia. Harmi kyllä ettei niitä ole ollut, kun niin kovin mieluusti tykkäisin käydä Nuutin kanssa ohjatuissa treeneissä jotta saataisiin vähän häiriötreeniäkin. Vaikka hienosti Nuuti osasikin taas keskittyä hommiin. On tajunnut että kun treenataan, niin kivaa pidetään ainoastaan minun kanssa. Joitain kertoja kun mitään ei tehty, niin olisi ollut kiva käydä moikkaamassa pentukavereita, mutta pienellä vinkkaamisella jätti moiset haaveet. Ja motivaatio oli huippu! Odottelut vaan meni helposti vinkumiseksi, niitä tarvii vielä opetella. Muutenkin Nuutilla on tapana piippailla jonkun verran, erityisesti jos Luka ei leiki silloin kun pieni mies haluaisi, niin vinkukonsertti on taattu.
Treeneissä harjoiteltiin perusasentoa ja seuraamista. Nuutin perusasennossa tarvitsee nyt alkaa kiinnittään huomiota ettei Nuuti nojaa jalkaani. Kovin vauhdilla Nuuti tulee perusasentoon, mutta välillä saattaa tulla vähän turhankin lähelle, nyt tarkkana oikean paikan kanssa. Seuraamista tehdään vielä muutamalla askeleella, ja se menee hyvin. Odotellessa treenailtiin vähän maahanmenoja sekä istu-seiso vaihtoja, joita ollaan tällä viikolla alettu harjoitella. Maahanmenoissa olen ottanut käsiavun taas mukaan, sillä kun se jäi pois niin tekniikka alkoi välillä kärsimään. Vahvistetaan nyt vielä oikeaa tekniikkaa jonkun aikaa, ja kokeilen sitten uudestaan josko käsiavun voisi jättää pois.
Uutena asiana ollaan viime päivinä opeteltu peruuttamista ja nopeasti Nuuti on senkin hoksannut. Myös eteentulot ja paikalla istuminen ovat kuuluneet lähiaikojen treeniohjelmaan. Jotain pientä ollaan lähes joka päivä koitettu treenata. Lähes jokapäiväiseksi tavaksi on myös nyt lähiaikoina tulleet peltolenkit. Seuraavassa muutama peltolenkki-kuva Nuutista.





Niin ja Nuuti ei sitten ollutkaan vielä sisäsiisti. Tietysti heti kun siitä kirjoitin niin tuli vieläpä samana iltana pissat sisälle :D Eikä ihan perustavalla, vaan mieheni yllätti Nuutin seisovan etujalat sohvalla ja pissaavan sohvaa vasten. Ilmeisesti niinkin voi sitten pissata :O Nooh kyllä tuota täytyy vielä suht usein siis viedä ulos, ettei pääse vahinkoja sattumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti