lauantai 25. helmikuuta 2012

Treenikuulumiset ja pienen miehen sairasloma

Viime viikon sunnuntaina oli pentuagilitykurssin viimeinen kerta, tosin kolmen viikon päästä jatketaan pentuagin jatkokurssilla, joten kovin pitkää agilitypaussia ei Nuutille ole luvassa. Sunnuntain kerralla totuteltiin verkkokeppien verkkoihin menemällä pari kertaa lyhyet keppipätkät verkoilla. Kunnolla pujottelua aletaan opettelemaan vasta myöhemmällä iällä kun kroppa sen sallii. Ensimmäisellä kokeilukerralla Nuuti ei huomannutkaan verkkoja ja paineli kivalla vauhdilla kujan läpi lopussa odottavalle palkalle, seuraava kerta meni vähän verkkoja ihmetellen, mutta ihan ok menoa. Kovin reippaasti tuo suhtautuu uusiin juttuihin, eikä mikään uusi este ole miestä jänskättänyt.

Vauvarengas sujui taas hienosti, hakeutuu kauempaakin hyvin renkaan läpi. Puomin kontaktilla edistymistä jo sunnuntain treeneissä, mutta parina viime päivänä ollaan myös kotona treenattu tätä hyllylevy-viritelmän kanssa naksuttelemalla ja edistystä on tapahtunut lyhyessä ajassa huimasti lisää. Nuuti pakittelee kontaktille ja naksu kun takajalat kontaktilla, huippukivaa Nuutin mielestä. Viimeisellä agilitykerralla tehtiin myös pidempi ratapätkä: Hyppy, muuri, mutkaputki, pussi -pätkä, mikä meni Nuutilta oikein hyvin.

Ainoa harmi oli että edellisen kerran suht taitava häkissäodottelija loisti tällä kertaa poissaolollaan ja vanha tuttu häkkihuutaja oli palannut ;) Nyt Nuutin häkin vieressä oli enemmän vilskettä kuin viime kerralla, mikä sai Nuutin levottomammaksi. Odottamisessa on kyllä meillä vielä reilusti työnsarkaa.

Nuutilla oli viime viikolla viimeinen kerta myös hervannan ohjatuissa tokotreeneissä. Treeneissä Nuuti teki ensimmäistä kertaa hyppyä, nopeasti tajusi idean ja häivytettiin parin ensimmäisen kerran jälkeen hypyn toisella puolella odottava palkka pois. Tehtiin Nuutin kanssa myös jääviä, luoksetuloja sekä seuraamisen käännöksiä. Liikkeestä maahanmeno Nuutilla oikein hyvä: pieni pätkä seuraamista, käskystä hyvällä vauhdilla maahan, tästä palkka maahan, pysyy hyvin kun jatkan matkaa lyhyen pätkän ja lopuksi käskystä perusasentoon. Liikkeestä seisomista ei vielä seuraamisesta osaa ilman apuja, peruuttelemalla pysähtyy hyvin.

Tokoilua jatketaan Nuutin kanssa tästä eteenpäin LeVeKillä tokon jatkoryhmässä. Meidän ensimmäinen LeVeKin treenikerta oli tarkoitus olla jo tämän viikon tiistaina, mutta se jäi väliin Nuutin epämääräisen köhimisen vuoksi :/ Tiistaina Nuuti kakoi ja yskähteli muutaman kerran juostessaan. Ehdin jo odottaa alkavaksi kennelyskää tai muuta pahempaa tautia, mutta yskähtelyt ja kakomiset jäivät onneksi siihen, muutamia yksittäisiä niiskutteluja on kuitenkin nyt kuulunut. Eläinlääkärin kanssa juteltiin ettei Nuutilla olisi kennelyskää, mutta sairaslomaillaan niiskuttelut pois ja otetaan rauhallisemmin. Tänäänkin olisi Nuutilla ollut pentunäyttely Lohjalla, mutta jätettiin se väliin ettei tartuteta kellekään mitään. Kurja kun missataan kivoja juttuja, mutta pääasia että Nuuti on kuitenkin pirteä eikä sairaanoloinen. Korvauksena näyttelystä katselin jo Nuutin päänmenoksi muutamia mätsäreitä, ja innolla odotetaan kunhan päästään sairaslomalta taas treenaamaan ohjatustikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti