sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Nuutin ensimmäinen tokokoe

Nuuti korkkasi tänään viralliset kokeensa tokoillen Lempäälässä Tamskin tallilla. Tuomarina kokeessa Tiina Heino ja Nuutin tulos 175,5 pistettä, ALO1, sij. 2. :)

Nuuti teki hienosti, vaikka oma jännitys oli aikalailla huipussaan. Yleensä kokeet ei näin paljon jännitä, joku tässä ensimmäisessä kokeessa vaan oli, vaikka tiesin koiran kyllä osaavan. Eikä jännitykseen ainakaan auttanut se, että päätin mennä vielä ennen koetta treenaamaan hyppyä huonolla menestyksellä. Jostain syystä ajattelin että pitää käydä vielä muistuttelemassa hyppyä, sitä kun ei olla pitkään aikaan tehty, aika fiksua, eikö! Hypättyään Nuuti innostui pian lentävästä lelusta ja päätti mennä maahan, ja tämän jälkeen maahanmeno toistui useamman hypyn jälkeen, joten hinkattiin juuri ennen koetta meidän aikaisemmin kunnossa ollutta hyppyä takaisin kuosiin. Tämä meidän hyppytreeni lisäsi vielä mukavasti muutenkin jännittänyttä oloa ;)

Jännitys oli kuitenkin turhaa, vaikka yksi liike meni nollille, niin kaikki muut (se hyppykin) sujui ihan niinkuin pitikin! Nuutin pisteet menivät näin:

Luoksepäästävyys 10, hienosti malttoi istua eikä sännännyt tekemään lähempää tuttavuutta tuomarin kanssa.

Paikallamakuu 10

Seuraaminen kytkettynä 10, hienoa seuraamista!

Seuraaminen taluttimetta 9,5. Yhden perusasennon kääntyi aika vinosti minuun päin, taisi ottaa siitä puoli pistettä pois. Mutta kaikenkaikkiaan tykkäsin itsekkin näistä Nuutin seuraamisista :)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0, teki liikkeestä seisomisen. Uusin käskynkin, mutta toinen oli jo päättänyt seistä.

Luoksetulo 9,5. En tiedä mistä puolikas lähti, omasta mielestä oli hyvä.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5. Tämäkin omasta mielestä hyvä. Oliskohan saanut olla jämäkämmän näköinen pysähtyminen?

Estehyppy 10, hienosti seisoi hypyn jälkeen, maahanmenohömpötykset oli näemmä unohtuneet :D

Kokonaisvaikutus 10

Olin oikein tyytyväinen Nuutin suoritukseen! :) Nuuti teki innolla ja vire pysyi mukavana suorituksen alusta loppuun. Myös Nuutin sisko Pira tokoili taitavasti samassa kokeessa tuloksella ALO1, 175 pistettä ja TK1. Onnea vielä Sanna ja Pira!

Seuraavana meillä olisi vuorossa AVO-luokka, mutta sen korkkaamiseen ei ole mikään kiire. Nouto alkaa olla suht ok, mutta muun muassa kaukot ja luoksetulon pysäytys vielä alkutekijöissään. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista :)


1 kommentti: